portaat

Referenssi

Lahden Tilakeskus – tehokkuutta ja jatkuvaa parantamista

”Käytännössä järjestelmät toimivat oikein hyvin yhteen. Kentällä on ehdoton edellytys, että huoltokirjasta pääsee siirtymään energianhallintajärjestelmään yhdellä kirjautumisella.”

Buildercom ja Enegia ovat palvelleet jo pitkään vaativia kiinteistönhallinnan toimijoita, erityisesti kuntasektorilla. Syksyllä 2017 solmitun kumppanuussopimuksen myötä yhteistyö on syventynyt ja asiakkaille on pystytty tarjoamaan entistä kokonaisvaltaisempaa palvelua.

Lahden Tilakeskus toimii Lahden kaupungin toimitilahallinnosta ja kiinteistönpidosta vastaavana taseyksikkönä. Kiinteistökantaa on yhteensä noin 520 000 neliötä toimitilakäytössä olevina julkisina rakennuksina. Kiinteistöjen ylläpidon lisäksi Lahden Tilakeskuksella on joka vuosi useita kymmeniä rakennusprojekteja, investointitason pysytellessä vuosittain noin 40 miljoonassa eurossa.

Suuri kiinteistömassa vaatii luonnollisesti paljon ylläpitoa ja kuluttaa huomattavasti energiaa. Lahdessa ympäristövastuullisuus onkin otettu osaksi koko kaupungin strategiaa. Lahden Tilakeskus seuraa, tehostaa ja parantaa toimintojaan jatkuvasti. Keskeisenä osana toimintojen kehittämisessä ovat kiinteistöylläpidon tietopalvelu ja energiajohtamisjärjestelmä.

 

Buildercomin ja Enegian järjestelmät täydentävät toisiaan

Lahden Tilakeskus hyödyntää Buildercomin sähköistä BEM-huoltokirjajärjestelmääkaupungin hallinnoimissa kiinteistöissä. Palvelun ominaisuuksia ovat mm. kiinteistörekisteri, palvelupyynnöt sekä käyttö- ja huoltotoiminnot.

Näin suuren kiinteistömassan ylläpito, töiden koordinointi ja korjaus ei onnistuisi ilman sähköistä huoltokirjaa, toteaa Lahden Tilakeskuksen kiinteistöpäällikkö Jouni Arola.

Tilakeskuksen kiinteistönpitoa sujuvoittamassa on käytössä myös EnerKey-energiajohtamisjärjestelmä. Energiatietojen dokumentointia sähköisiin järjestelmiin on tehty jo pitkään, joten historiatietojen avulla on helppo huomata poikkeamat energiankulutuksessa.

EnerKey mahdollistaa kulutuspoikkeamien huomaamisen lähes reaaliajassa. Lisäksi voidaan tarkastella koko kiinteistömassaa kerralla vain yhden kohteen sijaan, mikä parantaa tehokkuutta, Arola summaa.

Buildercomin BEM-palvelu tarjoaa kiinteistöylläpidon palvelukokonaisuuden lisäksi vahvan tuen rakennusinvestointien ja kiinteistöjen elinkaaren hallintaan. Enegian EnerKey-energiajohtamisjärjestelmä on markkinoiden kattavin energiajohtamisjärjestelmä kiinteistöjenhaltijoille.

 

Huoltokirjasta energianhallintajärjestelmään saumattomasti

Buildercomin ja Enegian palvelujen välinen integraatio kulkee BEM-palvelusta EnerKeyhin ilman erillistä kirjautumista; näin tehdään palvelun käyttämisestä erilaisille käyttäjäryhmille mahdollisimman yksinkertaista ja toimivaa.

Käytännössä järjestelmät toimivat oikein hyvin yhteen. Kentällä on ehdoton edellytys, että huoltokirjasta pääsee siirtymään energianhallintajärjestelmään yhdellä kirjautumisella, Arola sanoo.

Arola itse käyttää usein myös suoraa kirjautumista EnerKeyhin, kun on tarvetta saada laajempaa tietoa kiinteistömassojen energiankulutuksista. Kiinteistönhoitajille ja isännöitsijöille saumaton siirtyminen järjestelmien välillä on kuitenkin tärkeintä.

 

Toimivat rajapinnat ja tekoälyn hyödyntäminen

Tulevaisuudessa toimivien rajapintojen, integraatioiden ja älykkäiden järjestelmien merkitys korostuu entisestään. Sekä Enegian että Buildercomin järjestelmiin toteutetut rajapinnat mahdollistavat tiedon siirron saumattomasti asiakkaan eri järjestelmien välillä. Integraatioita kehitetään jatkuvasti ja asiakastarpeita tarkasti kuunnellen.

Arola arveleekin, että tulevaisuudessa on kehitettävä integraatioita myös muihin täydentäviin järjestelmiin. Syy-seuraussuhteiden ja kulutuspoikkeamien ymmärtämisen kehittäminen on keskeistä, jotta tulevaisuuden järjestelmät osaisivat entistä paremmin ilmoittaa käyttäjälle myös poikkeamien syyt.

Mielestäni on hyvin sanottu, että nykyisillä energianhallintajärjestelmillä mahdollistetaan energiatehokkuus, mutta ei varmisteta sitä, Arola summaa.

Buildercomin ja Enegian kumppanuus mahdollistaa asiakkaillemme markkinoiden parhaimpien ratkaisujen valinnan sekä kiinteistöjen ylläpitojärjestelmän että energiajohtamisjärjestelmän osalta. Jatkuvan kehitystyön ansiosta pystymme tarjoamaan entistäkin älykkäämpiä ratkaisuja myös tulevaisuudessa.

Lahden Tilakeskus

Buildercom

Haluatko
lisätietoja?

Ota yhteyttä: Terhi Harjulehto Director, Account Management p. +358 40 708 9011

Lue lisää menestystarinoita

Referenssi

Sodankylän kunta

Referenssi

Buugi

Millä työkaluilla sinä voit
säästää energiaasi?

Ota yhteyttä asiantuntijaamme

Tutustu muihin materiaaleihin:

Ohjevideot Blogi Oppaat